Musakärpänen puree
Musiikillinen urani alkoi mennessäni ensimmäiselle luokalle kouluun. Tätini Hilkka opetti pianonsoittoa Tampereen konservatoriossa ja hän
toi vieraakseemme kesäpaikkaamme opettajagollegansa Hilja Sirenin, joka opetti nokkahuilunsoittoa. Niin minäkin aloin käydä nokkahuilutunneilla.
Konservatoriossa kai piti olla toinenkin soitin ja niin aloitin jossain vaiheessa pianotunnit. Nokkahuilua soitin muistaakseni joskus jopa ihan
innokkaastikin, mutta pianonsoitto ei lähtenyt sujumaan. Opettaja vaihtui useita kertoja ja loppuhuipennus oli venäläinen opettaja, joka sai pienen
pianistin kuolemaan lopullisesti sisältäni.
En muista, mistä sain ensimmäisen kitarani, mutta se oli muistaakseni lainassa jostain.
Innostuin valtavasti. Kävin seurakunnan kitarapiirissä ja lueskelin kitarakirjoja. Mainittakoon muuten sellainen ikävä sattuma, että tuon
kitarapiirin vetäjänä toiminut nuori mies kuoli sittemmin tulipalossa. Jossain vaiheessa sain oman kitaran, vaikka minusta tuntuikin siltä, että
vanhempani eivät olleet niin innoissaan nokkahuiluopintojen vaihtumisesta kitaran rämpytykseen.
Yläasteelle mennessä konservatorio sai
jäädä ja kitara vei mukanaan. Koulun musiikinopettaja oli muusikko ja innosti kokeilemaan bändisoittoa. Luokasta löytyi kavereita, joiden kanssa
soitosta alkoi tulla jotain. Oli ensimmäisen bändin aika...
